Seurakirje kesä 2016
Liiton strategia
Liitolle on hyväksytty uusi strategia. Siinä liiton tarkoitus on vaalia pohjoismaista metsästyskulttuuria ja etiikkaa, luonnon ja riistan kunnioitusta, oikeutta harrastaa ja liikkua luonnossa sekä hoitaa ja suojella luontoa. Tavoitteena on saada Suomi suureksi riistamaaksi, vahvistaa metsästysseuroja, saada erätaidot osaksi nuorten kasvatusta, saada tehokas ja toimiva riistahallinto ja olla liittona tehokas edunvalvoja. Päätehtävät näiden tavoitteiden toteuttamiseksi ovat vaikuttaminen, palvelut ja seuratoiminnan tuki, metsästysammunta, koulutus ja viestintä.
Aseluvat
Kotimaista aselupabyrokratiaa ollaan helpottamassa. Metsästäjäliitto on ollut voimakkaasti vaikuttamassa siihen, että lupamenettelyjä ollaan keventämässä turvallisuudesta tinkimättä. Käyntikerrat poliisilaitoksella vähenevät kun hakemus olisi tulevaisuudessa mahdollista jättää sähköisesti. Aiemmin uuden aserekisterin aikana omistajaa vaihtaneita aseita ei olisi enää tarvetta aina käydä oston jälkeen näyttämässä, soveltuvuustesti jäisi pois sekä asioinnin voisi hoitaa millä tahansa poliisilaitoksella. Järein tarkastelu kohdistuisi ensiaseen ostajaan, mutta myöhemmin aseenomistajana menettely olisi kevyempää. Kriteerit aseenomistamiseen eivät kuitenkaan kevenny, vaan vain turhaa byrokratiaa poistetaan.
Tuliasedirektiivi
EU:n uusi asedirektiivi etenee metsästäjien kannalta myönteisesti. Parlamentin sisämarkkinavaliokunta IMCO torjui äskettäin komission esitykset metsästysaseita ja aselupia koskeviksi uusiksi rajoituksiksi. Koko parlamentti äänestää esityksestä syyskuussa ja lopullinen direktiivi lienee valmis vuoden lopussa.
Jos valiokunnan kanta menee läpi, aselupiin ei tule rajoituksia vaan jäsenvaltio voi edelleen itse päättää asiasta. Metsästysaseiden luvat säilyvät Suomessa toistaiseksi voimassaolevina. Myös alle 18-vuotiaiden oikeus saada aselupa säilyy. Myöskään ehdotus pakollisista lääkärintarkastuksista ei mennyt läpi. Aseita voidaan myös myydä ja ostaa edelleen etäkauppana, mikä on pitkien etäisyyksien maassa tärkeää. Nykyisiin metsästyksessä käytettäviin aseisiin ei esitetä uusia rajoituksia. Suomen nykyinen aselaki täyttää käytännössä ehdotuksessa olevat määräykset metsästysaseiden kohdalla. Metsästäjäliitto vaikutti aktiivisesti asian käsittelyyn sekä kotimaassa hallituksen ja eduskunnan suuntaan ja Brysselissä Euroopan metsästäjäjärjestön kautta.
Reviiri
Seurojen kannattaa nyt siirtyä sähköiseen vuokrasopimusten hallintajärjestelmään ja ottaa Reviiri käyttöön. Reviiri on yhteensopiva Riistakeskuksen hirvilupajärjestelmän kanssa, jolla tulevaisuudessa hirviluvat haetaan ja ilmoitukset annetaan. Lisätietoa Metsästäjäliiton sivuilta ja reviiri.org.
Keskitetty jäsenmaksu
Säästää sihteerin ja taloudenhoitajan työtä todella paljon. Otetaan käyttöön ilmoittautumalla liittoon, suomen(at)metsastajaliitto.fi tai p. 010 841 0050. Yhteyttä keskitetystä jäsenmaksusta voi ottaa myös lomakkeella sivulta www.metsastajaliitto.fi/jasenseura-anomus.
Jos käytössänne on jo jäsenetuna tarjottava sähköinen jäsenrekisteripalvelu, voi useimmissa tapauksissa jäsenmaksupalvelun ottaa käyttöön suoraan omilla rekisterisivuilla.
Uusin jäsenetu
Olemme saaneet uuden jäsenedun K1 katsastuksesta, jota on toivottu! Uutena jäsenetuna Suomen Metsästäjäliitto ry ja K1 Katsastajat ovat sopineet yhteistyöstä.
K1 Katsastajat Oy antaa 8 % alennuksen aseman halvimmasta määräaikaiskatsastuksen tai katsastuspaketin hinnasta (netti tai drive-in)…
- mikäli drive-in asiakkaana, alennus drive-in hinnasta.
- mikäli varaa ja maksaa netissä, alennus nettihinnasta.
Muista katsastuspalveluista 8 % alennus. Alennukset myönnetään henkilö- ja pakettiautoille, alle 3500 kg matkailuautoille ja -vaunuille sekä mopoautoille. Alennuksia ei myönnetä viranomaismaksuista (mm. rekisteröinnit ja yksittäishyväksynnät) eikä asemilla myytävistä tarvikkeista. Edut eivät koske K1 Katsastajien laskutusasiakkaita. Alennuksen saadakseen jäsenen on esitettävä Suomen Metsästäjäliitto ry:n voimassa oleva jäsenkortti.
Jahti-lehti
Seuraava Jahti-lehti ilmestyy 28.7.2016. Postilaatikkoon kannettujen Jahti-lehtien lisäksi palvelutarjontaa on lisätty Digi-jahdin muodossa. Digi-Jahti on Metsästäjäliiton uusi digilehti. Viimeisin digi-jahti tuli 16.6. ja seuraava ilmestyy 18.8.
Digi-Jahti sisältää:
- metsästysreportaaseja
- jahtiprofiileja eli henkilöjuttuja
- metsästysaiheisia videoita ja uutisia
- tuote-esittelyjä
- kisajuttuja
Digi-Jahti julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi niinä kuukausina, kun painettu Jahti ei ilmesty. Lue osoitteessa www.digijahti.fi.
Metsästäjäliiton jäsenille tiedotetaan sähköpostitse Digi-Jahdin ilmestymisestä. Varmista, että sähköpostiosoitteesi on lisätty liiton nettijäsenrekisteriin. Myös yksittäinen jäsen voi muuttaa osoite- ja yhteystietojaan jäsenrekisterissä. Käyttäjätunnuksena on jäsenen koko nimi (esim. Matti Meikäläinen). Salasana muodostetaan kirjoittamalla jäsenkorttisi etupuolelta löytyvä jäsennumero ja postinumero peräkkäin ilman välilyöntiä. Salasana kannattaa vaihtaa ensimmäisen kirjautumiskerran yhteydessä. Lisää tietoa jäsenrekisteriin kirjautumisesta löydät osoitteesta www.metsastajaliitto.fi/jasenrekisteri.
Myös Jahti-lehteä voi lukea sähköisenä näköislehtenä. Klikkaa jäsenrekisteriin kirjauduttuasi vasemmalta kohtaa Materiaalit, ja sivulle aukeaa lista Jahti-lehden numeroista. Valitse lehti, jota haluat lukea.
Eräkontti
Liiton, eli jäsenten oma kauppa Eräkontti palvelee metsästysseuroja, metsästäjiä ja piirejä ympäri vuoden. Syksystä odotetaan kiivasta jahti-aikaa, joten seurojen kannattaa varmistaa lahtivajatarpeensa hyvissä ajoin kuntoon.
Hyvillä välineillä ruhonkäsittely tapahtuu tehokkaasti ja turvallisesti!
Ohessa tietoa Eräkontin tarjonnasta.
Metsästäjäliitto toivottaa seuroille jahtirikasta metsästyskautta 2016-2017!
